Ajankohtaista

« Takaisin

MYR: Pohjoiskarjalaisille yrityksille lisää liiketoimintaosaamista kriisialueilla

MYR: Pohjoiskarjalaisille yrityksille lisää liiketoimintaosaamista kriisialueilla

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) käsitteli 30.5. tuoreimpia EU-hankehakemuksia. Karelia Ammattikorkeakoulu on käynnistämässä hanketta, jolla parannetaan pohjoiskarjalaisten yritysten liiketoimintaosaamista haavoittuvilla ja kriisialueilla etenkin Lähi-idässä. Hankkeen keskeinen uutuusarvo on korkeakoulujen kansainvälisten verkostojen ja vientiosaamisen avaamisessa ympäröivän elinkeinoelämän käyttöön. 

Hankkeessa pilotoidaan network-to-network –toimintamalli, jonka avulla rakennetaan vientisuhteita haavoittuville ja kriisialueille korkeakouluvetoisesti eri sektoreiden yhteistyöverkostoja hyödyntäen. 

Haavoittuvilla alueilla on suuri liiketoimintapotentiaali etenkin ympäristöteknologiaan ja -osaamiseen liittyvillä toimialoilla. Alueille virtaa merkittävä määrä sekä EU:n että muuta kansainvälistä kehittämisrahoitusta. Suomalaisten toimijoiden osuus näiden rahoitusten hyödyntäjänä sekä toimittajana kansainvälisissä tarjous- ja hankintakilpailuissa on häviävän pieni suhteessa Suomen laskennalliseen osuuteen markkinoilla. Pohjoiskarjalaisten yritysten viennistä vain noin 6 % suuntautuu Lähi-itään tai Afrikkaan.

Toimintamallin kehittämistyön pohjana on vähähiilisen teknologian ja osaamisen vientiin tähtäävä alueosaajaverkosto, joka koostuu alueen yrityksistä, koulutus- ja kehittämisorganisaatioista sekä muista toimijoista kuten järjestöt ja kansalliset vienninedistämisorganisaatiot.

Joensuun Tiedepuisto, Pohjois-Karjalan kauppakamari sekä kehittämisyhtiöt ovat hankkeen tärkeitä yhteistyökumppaneita N2N-toimintamallin rakentamisessa sekä tulosten jatkuvuuden varmistajina. Hankkeen kohdealueen tuntemusta on kehitetty ja yhteistyöverkostoja rakennettu vuoden 2016 alkupuolelta saakka etenkin Jordaniassa, ja hankkeen toteuttajilla on laajat jo olemassa olevat verkostot kohdealueella.

MYR suhtautui myönteisesti hankkeeseen ja ELY-keskus tekee hankkeesta piakkoin rahoituspäätöksen. Hankkeen rahoitussuunnitelma on 325 000 euroa ja siihen haetaan 70 % EAKR- ja valtion rahoitusta.

ELY-keskus on tehnyt myönteisen rahoituspäätöksen seuraavista hankkeista:

- Osaava Joensuun seutu – ammattitaitoista työvoimaa ja yrittäjyyttä sekä sen rinnakkaishankkeesta.
- Kokeilevan kehittämisen yhteistyömalli sote-alalla
- BIO-Valtimo - monienergisestä laitoksesta lämpöä ja sähköä Valtimon kunnalle ja Ammattiopisto Valtimolle
- Your gateway to biobusiness in Asia
- Kasvua digiosaamisella
- KoDa - Kokonaisvaltainen datan hallinnointi ja hyödyntäminen
- Elinvoimaisten yritysten Pohjois-Karjala - tukea yritysten nivelvaiheen kasvuun

MYR totesi myös, että Tekes valmistelee myönteistä rahoituspäätöstä ChemiReader - Chemical scanning analysis enabled by Raman chromatography –hankkeelle sekä Älykkäät solunkasvatusalustat –hankkeelle.

Lisäksi maakuntaliitto on tekemässä myönteistä rahoituspäätöstä neljälle hankkeelle.