Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO)

Pääministeri Sipilän hallitus tukee alueiden vahvuuksiin perustuvaa kilpailukyvyn vahvistamista ja päämääränä on saada erilaiset voimavarat hyödynnettyä kasvun ja työllisyyden varmistamiseksi. AIKO (Alueelliset innovaatiot ja kokeilut) on Kilpailukyvyn vahvistaminen elinkeinoelämän ja yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla -nimisen kärkihankkeen toimenpide, johon on Suomessa käytössä 30 miljoonaa euroa rahoitusta vuosille 2016 - 2018. Noin puolet rahoituksesta käytetään kaupunkien, kasvukäytävien ja teemaverkostojen kasvusopimuksiin ja toinen puoli maakuntien ennakoidun rakennemuutoksen toimiin.

Suomessa rahoitusta on käytettävissä tänä vuonna 9 miljoonaa euroa. Tästä kokonaissummasta Pohjois-Karjalan osuus on 741.000 euroa, josta 291.000 euroa kohdentuu ennakoidun rakennemuutoksen toimenpiteeseen ja 450.000 euroa Joensuun seudun kasvusopimuksen toteuttamiseen.

Pohjois-Karjalan saama kokonaisrahoitus on koko maan tasolla neljänneksi suurin ja kasvusopimuksen osalta viidenneksi suurin.

Mitä rahoitetaan

AIKO-rahoituksen myöntämisen pohjana on maakunnassa laadittu ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma, joka on osa maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelmaa. AIKO-rahat jakaa maakuntaliitto, joka tekee rahoituspäätökset yksittäisille hankkeille.

Tutustu tästä Pohjois-Karjalan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelmaan.

Pohjois-Karjalassa AIKO rahoituksella haetaan ratkaisuja seuraaviin:

1) Edelläkävijyyden vahvistaminen Pohjois-Karjalan älykkään erikoistumisen teemoissa

- Biotalouden kasvupaketin toteutuksen vauhdittaminen
- Teknologia ja materiaalit: Digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen maakunnan kärkialoilla
- Innovatiiviset ja digitaaliset palvelut
- Venäjä: Haastavasta markkinatilanteesta johtuvat uudet avaukset
- Esimerkiksi uusien kv. markkinoiden avaamiseksi

2) Ennakoivaa rakennemuutosta vauhdittavat avaukset maakunnan kärkialoilla

3) Maakunnan uudet, merkittävät kehittämisavaukset

a) investointien vauhdittamiseksi
b) tulevaisuuden osaamisrakenteiden luomiseksi
c) kansainvälistymisen vauhdittamiseksi (ml. kv-hankkeiden valmistelurahoitus)
d) vetovoiman lisäämiseksi (investoinnit, osaava työvoima, matkailu, kansainvälisesti)
e) saavutettavuuden parantamiseksi

Hakeminen

AIKO-hankkeilla on jatkuva hakuaika. Hakemukset liitteineen toimitetaan paperilla maakuntaliittoon osoitteeseen  Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Pielisjoen linna, Siltakatu 2, 80100 Joensuu. Identtinen sähköinen versio liitteineen lähetetään osoitteeseen kirjaamo@pohjois-karjala.fi