
Jakokoski on Pohjois-Karjalan ehdokas valtakunnallisessa Vuoden kylä ‑kilpailussa
Pohjois-Karjalan Vuoden kyläksi 2026 on valittu Kontiolahden Jakokoski. Valinnan tekivät Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja Pohjois-Karjalan Kylät ry. Valinnan myötä Jakokoski edustaa Pohjois-Karjalaa valtakunnallisessa Vuoden kylä ‑kilpailussa.
Jakokoski on tunnettu jo vuosikymmeniä aktiivisena ja innovatiivisena paikkana. Jakokoskelaiset ovat jakaneet tietoaan ja kokemuksiaan myös muille kylille esimerkiksi hanketoiminnasta. Monet muistavat edesmenneen kotiseutuneuvos Pentti Seudun aikaiset ennakkoluulottomat avaukset.
- Jakokoski on ollut kylien edelläkävijä ennenkin, osoituksena valtakunnallinen Vuoden kylä ‑voitto vuodelta 1998. Työ ilmiselvästi jatkuu uuden sukupolven voimin, valintaraati toteaa.
Erityisesti monipuolisuus on Jakokosken vahvuus.
- Jakokoskella huomioidaan eri toimijat yhdistyksistä yrityksiin sekä asukkaat vauvasta vaariin. Jakokoski on kannustava esimerkki muille kylille siitä, että kylän vireys ei ole kiinni suurista tapahtumista vaan säännöllisestä ja suunnitelmallisesta arkisesta toiminnasta – oivaltavuutta unohtamatta.
Kylän pitkäjänteisyydestä kertoo yli 20 toteutettua Leader-hanketta. Nyt käynnissä on suojellun seuratalon remontti koko kylän käyttöön.
Noin 20 kilometrin päässä Joensuusta sijaitsevalla Jakokoskella asuu noin 700 asukasta.
- Maakuntakeskuksen läheisyys vaikuttaa osaltaan elinvoimaan, mutta lopulta kyse on siitä, miten asukkaat ottavat yhteisön kehittämisen omakseen, valintaraati muistuttaa.
Vuoden kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa sekä lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Jakokosken kylä sai palkintonsa Avoimet kylät ‑päivänä lauantaina 13.6.
Lisätietoja
Toiminnanjohtaja, kyläasiamies Maarit Hämäläinen-Koljonen, [email protected], p. 044 2940 800, kulttuuriasiantuntija Hannele Autti, [email protected], p. 050 439 8104.



