Hallinto ja päätöksenteko
Yhteistyöjohtaja isännöi Pielisjoen linnaa
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on kuntayhtymä, jonka tehtävänä on lisätä Pohjois-Karjalassa asuvien hyvinvointia ja luoda hyvät edellytykset elinkeinoelämälle, koulutukselle ja tutkimukselle.
Suunnittelemme, koordinoimme ja rahoitamme Pohjois-Karjalan kehittämistä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Vastaamme maakuntakaavoituksesta eli maankäytön yleispiirteisestä suunnittelusta. Vaikutamme siihen, että maakunnan näkemykset ja tarpeet huomioidaan kansallisessa ja kansainvälisessä päätöksenteossa.
Vaalimme karjalaisia hyveitä eli hyväntahtoisuutta, yhteisöllisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Tavoitteenamme on paikallisylpeyden, rohkeiden tekojen ja houkuttelevuuden lisääminen. Kannustamme kuuntelemaan sydämen ääntä, ja maakunnan yhteinen tavoite on, että kukaan ei jää yksin. Juhlistamme moni-ilmeistä Pohjois-Karjalaa vuosittain maakuntapäivänä.
Toimistossamme työskentelee 45 henkilöä maakuntajohtaja Markus Hirvosen johdolla. Toimitilamme ovat Joensuun vanhimmassa kivirakennuksessa, Pielisjoen linnassa.
Organisaatio
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton jäseniä ovat kaikki Pohjois-Karjalan 13 kuntaa. Maakuntaliiton päätöksenteko perustuu kunnalliseen demokratiaan.
Liiton ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla. Sen valitsee joka neljäs vuosi kunnallisvaalien jälkeen kokoontuva edustajainkokous. Käytännön työtä johtaa valtuuston valitsema maakuntahallitus.
Valtuusto valitsee myös tarkastuslautakunnan, jonka tehtävänä on valvoa, että maakuntavaltuuston liiton toiminnalle asettamat tavoitteet toteutuvat.
Jäsenkuntien edustajat maakuntavaltuustoon ja ‑hallitukseen valitaan niin, että niiden poliittinen jakauma vastaa vaalitulosta Pohjois-Karjalassa.
Maakuntaliiton toimisto
Toimiston organisaatiorakenne pohjautuu maakuntaliiton lakisääteisiin tehtäviin sekä perussopimuksen mukaisiin kuntien antamiin tehtäviin.
Toimiston perustehtävät jakautuvat kuuteen yksikköön, joita ovat alueidenkäyttö, aluekehitys, hallintopalvelut, kehittämisrahoitus, maakunnan edunajaminen sekä viestintä ja markkinointi.
Maakuntavaltuusto
Maakuntaliiton ylintä päätösvaltaa käyttää 53-paikkainen maakuntavaltuusto. Valtuuston jäsenet ovat jäsenkuntien kunnanvaltuustojen edustajia. Kunkin kunnan jäsenmäärä maakuntavaltuustossa määräytyy kunnan asukasmäärän mukaan. Jokainen kunta saa valtuustoon vähintään yhden edustajan.
Maakuntahallitus
Maakuntahallituksen tehtävänä on ohjata liiton toimiston työskentelyä, valmistella maakuntavaltuustossa käsiteltävät asiat ja panna valtuuston päätökset täytäntöön.
Tarkastuslautakunta
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on laatia arviointikertomus siitä, ovatko maakuntavaltuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Kaikki tarkastuslautakunnan jäsenet ja varajäsenet ovat maakuntavaltuutettuja.
Esityslistat ja pöytäkirjat
Voi tutustua maakuntavaltuuston, maakuntahallituksen, tarkastuslaitakunnan ja maakunnan yhteistyöryhmän kokousaineistoihin Dynasty-tietopalvelussa.
Viranhaltijapäätökset
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton viranhaltijapäätökset viimeisen kuukauden ajalta, jonka jälkeen päätökset poistuvat yleisestä tietoverkosta. Päätöksiä tekeviä viranhaltijoitamme ovat maakuntajohtaja sekä hallinto- ja talousjohtaja.
Maakunnan yhteistyöryhmä
Pohjois-Karjalassa on alueen kehittämiseen vaikuttavien suunnitelmien ja sopimusten sekä kansallisten ja Euroopan unionin osarahoittamien ohjelmien toimeenpanon yhteensovittamista varten maakunnan yhteistyöryhmä.
Maakunnallinen nuorisovaltuusto
Pohjois-Karjalan maakunnallinen nuorisovaltuusto (pkmanuva) on perustettu vuonna 2017. Se oli ensimmäisiä Suomessa. Nuorisovaltuutetut tuovat nuorten ääntä maakuntatasolle ja pääsevät vaikuttamaan asioiden valmisteluun omana vaikuttajaelimenä. Maakunnalliseen nuorisovaltuustoon kuuluu kaksi jäsentä jokaisen kunnan nuorisovaltuustosta.