
Nurmeksen tavarasatamaan rakennetaan uittoalue puukuljetuksille
Nurmeksen tavarasataman uudistaminen jatkuu uittoalueen rakentamisella. Hanke vahvistaa Nurmeksen roolia puukuljetusten solmukohtana.
Nurmeksen tavarasatamaa kehitetään niin, että puun uitto mahdollistuu. Satamaan rakennetaan kolme rinnakkaista puutavaranippujen sidontapaikkaa, puutavara-autojen purku- ja pudotuspaikka sekä uittoletkojen kokoonpanoalue.
Hankkeen myötä sataman käyttömahdollisuudet laajenevat, kun puutavaran käsittelyyn ja vesikuljetuksiin saadaan tarkoitukseen suunnitellut rakenteet. Hankkeen tavoitteena on myös vähentää kuljetusten ympäristövaikutuksia, kun osa puukuljetuksista voidaan siirtää maanteiltä vesille.
Maakunnan yhteistyöryhmä puolsi Nurmeksen kaupungin hankkeen rahoittamista. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto myöntää hankkeelle 630 000 euroa EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahoitusta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 900 000 euroa.
Nurmeksen kaupunki on aiemmin hakenut Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmasta rahoitusta lähes miljoona euroa satamainfran, muun muassa uuden laiturin rakentamista ja ajoteiden parantamista varten. Nyt haettu rahoitus jatkaa alueen kehittämistyötä.
Karelia vahvistaa muovi- ja komposiittialan tarkkuusvalmistusta
Karelia-ammattikorkeakoulun uudet ruiskuvalu- ja 3D-tulostuslaitteistot vahvistavat yritysten mahdollisuuksia kehittää tuotteita, prototyyppejä ja tuotantomenetelmiä Joensuussa.
Karelia investoi sähkökäyttöiseen ruiskuvalukoneeseen, katalyyttiseen sideaineen poistouuniin sekä jatkuvakuituisten komposiittimateriaalien 3D-tulostuksen suunnittelu- ja optimointiohjelmistoihin.
Investointiin liittyvässä kehittämishankkeessa laitteita otetaan käyttöön yhdessä yritysten kanssa. Yhteistyöhön arvioidaan osallistuvan kymmenen teknologiateollisuuden yritystä.
Maakunnan yhteistyöryhmä puolsi hankekokonaisuuden rahoittamista. Hankkeiden kokonaiskustannukset ovat yhteensä 791 385 euroa, josta EU ja valtion rahoitusta on 563 951 euroa.
Yhteistyöryhmä puolsi rahoituksen myöntämistä seuraaville hankkeille:
- Ruiskuvalun ja 3D-tulostuksen investointihanke; hakija Karelia-ammattikorkeakoulu Oy; 1.1.2027–31.12.2028; EU:n ja valtion rahoitus 414 221 euroa (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto)
- Nurmeksen tavarasatama uittoalueen rakentaminen; hakija Nurmeksen kaupunki; 1.9.2026–31.12.2027; EU:n ja valtion rahoitus 630 000 euroa (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto)
- Ruiskuvalun ja 3D-tulostuksen kehittämishanke; Karelia-ammattikorkeakoulu Oy; 1.1.2027–31.12.2028; EU:n ja valtion rahoitus 149 730 euroa (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto)
Hankkeista lisää osoitteessa Maakunnan yhteistyöryhmä Esityslista 24.09.2026/Asianro 28 | Dynasty tietopalvelu : Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Lisäksi yhteistyöryhmälle annettiin tiedoksi sihteeristön 16.6. ja 17.9. käsittelemät hankehakemukset. Niistä tarkemmin osoitteessa Maakunnan yhteistyöryhmä Esityslista 24.09.2026/Asianro 29 | Dynasty tietopalvelu : Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Lisätietoja
Aluekehitysjohtaja Leena Leskinen, p.050 583 3809, [email protected], EU-ohjelmapäällikkö Tuija Astikainen, p. 040 542 6642, [email protected].



