Itäiseen Suomeen 2,5 miljoonan euron rahoitus metsäbiotalouden uusiin avauksiin
Valtioneuvosto myöntää alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahaa 2 474 000 euroa itäisen Suomen Metsäbiotalouden uudet avaukset ‑kasvuohjelmaan. Rahoitus kohdennetaan Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle, joka vastaa ohjelman tavoitteiden ja toimenpiteiden täsmentämisestä yhdessä Kainuun, Kymenlaakson, Etelä-Karjala, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon kanssa.
Ohjelman täsmentämisessä huomioidaan alueella oleva metsäbiotalouden osaaminen ja toimijat, kuten korkeakoulut ja yritysverkostot sekä liittymäpinnat jo käynnissä oleviin kehittämistoimiin.
Kasvuohjelma on osa hallitusohjelman mukaista Itäisen Suomen ohjelman toimeenpanoa, jolla vahvistetaan alueen elinvoimaa ja korvataan Venäjän rajan sulkeutumisesta aiheutuneita haittavaikutuksia.
- Metsäbiotalouden kasvuohjelmalla haluamme edistää itäisen Suomen pk-yritysten kyvykkyyttä tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatiotoimintaan. On tärkeää nostaa alueen yritysten kykyä saada tukea kilpailluista TKI-ohjelmista, sanoo elinkeinoministeri Wille Rydman työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.