Valokuvanäyttely avaa nuorten näkemyksiä ilmastonmuutoksesta Pohjois-Karjalassa
Lukiolaisten ja nuorisovaltuustojen jäsenien näkemyksiä ilmastotyöstä on kerätty marraskuusta alkaen Juuassa ja Kiteellä. Kyseessä on kuntien ilmastotyön kehittämiseen tähtäävän Ilmastokestävä Pohjois-Karjala 2030 ‑hankkeen toteuttama nuorisopilotti, jonka kautta juukalaisilla ja kiteeläisillä nuorilla on harvinaislaatuinen mahdollisuus vaikuttaa kotikuntansa ilmastotyöhön.
- Pilotti lisää nuorten osallisuutta kunnallisessa ilmastotyössä, kertovat hankkeen työntekijät Heidi Tiainen ja Juho Väkeväinen
Nuorisovaltuustot ovat ideoineet toimenpiteitä kotikunnissaan valmisteilla oleviin ilmastosuunnitelmiin. Nuorilta on saatu näkemyksiä muun muassa koulujen ilmastotyön kehittämiseen. Ilmastosuunnitelmat hyväksytään aikanaan kunnanvaltuustoissa. Lisäksi nuorisovaltuustot ovat saaneet edustajansa kunnissa ilmastotyötä koordinoiviin Hinku- työryhmiin.
Valokuvia ilmastonmuutoksesta nuorten silmin
Juuan ja Kiteen lukiolaiset ovat perehtyneet kuvaamataidon tunneilla valokuvaukseen yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinona. Lukiolaiset ovat ottaneet ilmastoaiheisia valokuvia, joita esitellään tammikuussa nuorten ilmastoaiheisessa valokuvanäyttelyssä ”Maapallo pulassa”. Kuvissa käsitellään ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia Pohjois-Karjalassa sekä tarjotaan näkemyksiä mahdollisista ratkaisukeinoista.
- Pyysimme nuoria kuvaamaan arkeaan ja tarkastelemaan kotipaikkakuntaansa ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Esimerkiksi miten ilmastonmuutos on vaikuttanut tai vaikuttaa luontoon, ihmisiin ja yhteiskuntaan, Heidi Tiainen kertoo.
Näyttelyn avajaisia vietetään Juuan liikunta- ja kulttuuritalon aulassa keskiviikkona 15.1.2025 klo 15 ja Kiteellä lukion aulassa keskiviikkona 22.1.2025 klo 15. Näyttelyt ovat nähtävillä molemmissa kunnissa tammikuun loppuun saakka. Tämän tiedotteen kuvan on ottanut Juuan lukion oppilas Sara Surakka.
Ilmastokestävä Pohjois-Karjala 2030 ‑hankkeen kautta pyritään tukemaan maakunnan Hinku-tavoitteen, eli 80 % päästövähennystavoitteen saavuttamista edistämällä ilmastotyötä kunnissa ja yrityksissä. Hankkeelle on myönnetty 440 129 euron tuki Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF).