Tiedotteet
Teollisuuden työpaikoissa pieni lasku vuonna 2022
Pohjois-Karjalan teollisuusyritysten yhteenlaskettu työpaikkamäärä laski hieman vuoden 2022 aikana. Maakunnallisen teollisuusyritysrekisterin tietojen mukaan teollisuuden työpaikkoja oli Pohjois-Karjalassa viime vuoden lopussa kaikkiaan 11 542 eli 151 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lasku oli siis reilun prosentin luokkaa.
Suunta oli toinen kuin vuonna 2021, jolloin maakuntaan syntyi peräti noin 600 uutta teollista työpaikkaa.
- Tuolloin kehityksen taustalla oli muun muassa koronan vaikeimman vaiheen hellittäminen ja talouden vahva elpyminen. Viime vuonna yritykset joutuivat kamppailemaan tuotantopanosten hintojen nopean nousun ja komponenttien saatavuusongelmien takia. Monien itäsuomalaisten teollisuusyritysten toimintaedellytyksiin heijastui erityisesti Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja sitä seuranneet pakotteet ja vastapakotteet. Useille teollisuuden vientituotteille jouduttiin hakemaan niin uusia markkinoita kuin uusia vientireittejäkin, kertoo maakunta-asiamies Kimmo Niiranen Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta.
Niirasen mukaan toimintaympäristömuutosten suuruuteen suhteutettuna työpaikkojen määrän lasku maakunnassa jäi pelättyä pienemmäksi ja haasteita onnistuttiin selättämään.
- Toisaalta haasteet eivät vielä ole väistyneet ja esimerkiksi lomautusten määrän kasvu on jatkunut tämänkin vuoden puolella. Alkuvuoden aikana teollisuusyrityksistä on saatu joitakin uutisia lisääntyneistä vaikeuksista ja toimintojen alasajosta. Tosin kuluva vuosi on tuonut mukanaan myös myönteisiä uutisia jopa ennätyksellisistä tilauskannoista.
Metallituotteiden valmistus edelleen teollisuuden suurin toimiala
Teollisuustyöpaikkojen määrä laski viime vuonna maakunnan kunnista eniten Joensuussa (-216), Outokummussa (-49) ja Kiteellä (-36). Teollisuustyöpaikkojen määrä kasvoi kaikkiaan kahdeksassa Pohjois-Karjalan kunnassa, eniten Nurmeksessa (+47), Kontiolahdella (+31), Lieksassa (+29) ja Ilomantsissa (+18).
Toimialoittaisiin muutoksiin vaikuttivat muutamat yritysten sisäiset järjestelyt, joissa eri toimialoilla olleita tytäryhtiöitä ja toimipaikkoja yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi samalle toimialle. Nämä tekniset muutokset pois lukien teollisuustyöpaikkojen määrä lisääntyi eniten muiden koneiden ja laitteiden valmistuksessa (+91). Toimialoista suurimmat työpaikkojen vähennykset kohdistuivat puolestaan muun valmistuksen (-128), vesi‑, jäte- ja ympäristöhuollon (-82) ja metallien ja metallituotteiden valmistuksen (-62) toimialoille. Muun valmistuksen toimialalle luetaan mm. lääkintäinstrumentteja ja tarvikkeita valmistavia yrityksiä.
Metallituotteiden valmistus säilytti työpaikkojen laskusta huolimatta asemansa Pohjois-Karjalan selvästi suurimpana teollisuuden toimialana, alalla oli viime vuoden lopulla 2 466 työpaikkaa. Toiseksi eniten työpaikkoja oli mekaanisen ja kemiallisen puunjalostuksen toimialat kattavassa metsäteollisuudessa (1 664).
Rekisterin päivityksen yhteydessä on saatu tietoon myös joitakin aiempia vuosia koskeneita korjauksia. Tarkentuneiden tietojen takia esimerkiksi vuoden 2021 teollisuustyöpaikkojen kokonaismäärää on korjattu alaspäin aiemmin julkistetuista tiedoista.
Teollisuusyritysrekisteri on Pohjois-Karjalan maakuntaliiton vuosittain koostama rekisteri teollisuuden työpaikoista maakunnassa. Rekisteri kootaan alueellisten kehitysyhtiöiden tekemien haastattelujen pohjalta.