
Itä- ja Pohjois-Suomi: Harvaan asuttujen alueiden rahoitus palautettava EU-neuvotteluihin
Itä- ja Pohjois-Suomen seitsemän maakuntaa edellyttävät, että Suomen hallitus varmistaa tulevan EU-ohjelmakauden valmistelussa pohjoisten harvaan asuttujen seutujen rahoituksen (NSPA) palauttamisen. Myös kyseisten alueiden erityispiirteet tulee huomioida täysimääräisesti. Näiden tulee olla sitovia lähtökohtia sekä Suomen EU-neuvottelukannassa että kansallisessa ohjelmavalmistelussa.
NSPA-rahoituksen heikentyminen merkitsisi suoraa ja pysyvää leikkausta koko Suomen EU-rahoitussaantoon. Tämä heikentäisi Suomen nettomaksuasemaa, vaikeuttaisi alueelliseen kasvuun ja huoltovarmuuteen tehtäviä investointeja sekä heikentäisi Suomen kykyä vastata omiin ja EU:n yhteisiin turvallisuustavoitteisiin. Tulevan rahoituskauden ratkaisut tehdään nyt.
Maakunnat muistuttavat kannanotossaan, että NSPA-erityisrahoituksen oikeudellinen perusta on tunnistettu Suomen liittymissopimuksessa, perustamissopimuksessa sekä nykyhallituksen omassa EU-kannanmuodostuksessa.
Itä- ja Pohjois-Suomesta merkittävä osa EU:n raaka-aineista ja puhtaasta energiasta
Maakunnan muistuttavat myös, että alueella on tärkeä merkitys Suomen kilpailukyvylle. Itä- ja Pohjois-Suomi esimerkiksi tuottaa merkittävän osan EU:n raaka-aineista ja puhtaasta energiasta.
- Alue- ja rakennepolitiikan ohjelmat auttavat maakuntia kehittymään. Ne tukevat samalla EU:n yhteisiä sisämarkkinoita.
Itä- ja Pohjois-Suomen neuvottelukunta kokousti Helsingissä 29.4.2026. Itä- ja Pohjois-Suomen yhteistyöhön kuuluvat Etelä-Savo, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Lappi, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa ja Pohjois-Savo.
Lisätietoja




