Ajankohtaista
Pohjois-Karjalan villasukkakilpailun sukkia hyväntekeväisyyteen
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto lahjoitti villasukkia Hope ry:n Joensuun paikallistoimijoille lauantaina 15.1.2022. Mitä tahansa sukkia ne eivät olleet, vaan maakunnan 300-vuotisjuhlavuoden villasukkakilpailuun lähetettyjä töitä.
- Sukat ovat olleet esillä Taitokorttelissa ja Joensuun pääkirjastossa ja ne ovat keränneet paljon ihastusta. Vaikuttavaa hyväntekeväisyystyötä tekevän Hopen kautta ne tuottavat varmasti lisää iloa. Hope jakaa ne kevään aikana asiakasperheilleen, kertoo kilpailun ideoinut Pohjois-Karjalan maakuntaliiton hyvinvointi- ja koulutusasiantuntija Mari Nupponen.
Viime vuonna pidettyyn villasukkakilpailuun ilmoitettiin yhteensä 52 villasukkaparia kolmeen eri sarjaan. Osa näistä sukista jäi maakuntaliiton haltuun ja ne luovutettiin nyt hyväntekeväisyyteen, kuten kilpailukutsussa ilmoitettiin.
Villasukkakilpailun satoon voi tutustua alla olevassa osoitteessa. Sivuilta löytyy myös neulontaohjeet kilpailussa pärjänneistä sukkamalleista.