Pakastekuivaus käyntiin Puhoksessa
Seutukunnan yrityksien liikevaihto supistui ensimmäisellä vuosipuoliskolla 10,9 miljoonaa euroa. Teollisuus supistui yli 11 prosenttia vastaten 9,1 miljoonaa euroa. Kasvua nähtiin erityisesti metsätaloudessa ja puunkorjuussa, sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, joka jatkoi kasvuaan jo kuudetta peräkkäistä vuosineljännestä.
Merkittäviä henkilöstövähennyksiä tehtiin edelleen niin teollisuudessa kuin rakentamisessakin.
Viennin supistui toista seurantajaksoa peräkkäin 14 %, joka on selvästi yli maan keskitason. Kokonaisvienti vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli 18,8 miljoonaa euroa.
Pitkään valmisteilla ollut pakastekuivausinvestointi on saatu etenemään Puhoksessa, ja maakunnan elintarvikealan yrityksille aukenee uudenlaisen tuotantokapasiteetin myötä paljon uusia tuotekehitysmahdollisuuksia. Myös Puhoksen bioterminaalin rakentaminen on käynnistynyt ja alueen kehittäminen on JTF-rahoituksen turvin myötätuulessa. Puhtaan energian tuotantoon ja sitä hyödyntävään kulutukseen liittyviä investointiaihioita on suunnitteilla runsaasti Keski-Karjalaan.
Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu; aineiston käsittely: Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Tomi Haring
toimitusjohtaja
Business Joensuu