
Kunnanjohtajat vievät Pohjois-Karjalan viestiä Brysseliin
Pohjois-Karjalan kuntien johtajat tekevät vaikuttamis- ja verkostoitumismatkan EU:n päätöksenteon ytimeen Brysseliin 2.–3. huhtikuuta. Tarkoituksena on käydä kertomassa Pohjois-Karjalan kuntien tilanteesta sekä tutustua Brysselissä toimiviin vaikuttajiin.
Vierailun on järjestänyt Pohjois-Karjalan maakuntaliitto yhdessä Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston kanssa.
- Pohjois-Karjala on EU:n itäraja, jota kunnat pitävät elinvoimaisena. EU:n linjaukset esimerkiksi metsäsektorille sekä yleisesti kehittämisrahoitus ovat erittäin tärkeitä ja ajankohtaisia edunajamisen teemoja. Sota Ukrainassa on iskenyt pahasti itärajan kuntien talouteen ja sumentanut tulevaisuuden näkymiä, joten meidän tulee pitää ääntä, jotta EU jatkaa kehityserojen vähentämistä alueiden välillä ja tukee uutta kasvua, maakuntajohtaja Markus Hirvonen sanoo.
Kunnanjohtajat tapaavat mm. Euroopan alueiden komitean(AK) jäseniä. Alueiden komitea on EU:n neuvoa-antava elin, joka koostuu EU:n kaikkien 27 jäsenmaan alue- ja paikallistason edustajista. Lisäksi ohjelmassa on metsäteollisuuden, maa- ja metsätalouden sekä Kuntaliiton Brysselin toimiston vaikuttajien tapaamisia.
Maakunnan kunnanjohtajat ovat suurelta osin vaihtuneet viime vuosina, ja vaikuttamismatka on nykyisen ”kokoonpanon” ensimmäinen. Brysseliin lähtevät kaikki kunnanjohtajat Polvijärven Heikki Hallikaista lukuun ottamatta. Maakuntaliitosta mukana ovat maakuntajohtaja Markus Hirvonen, aluekehitysjohtaja Eira Varis, yhteyspäällikkö Jarno Turunen ja aluesuunnittelupäällikkö Pasi Pitkänen.
Lisätietoja
