
Turvallisuus syntyy yhteisöistä: Pohjois-Karjala haastaa aluepoliittisen keskustelun SuomiAreenassa
Pohjois-Karjalassa hämmästellään viime viikkojen aluepoliittisia ulostuloja, jotka kyseenalaistavat suomalaisen hyvinvointivaltion perustan. Maakuntaliitto muistuttaa, että kaikkia alueita tarvitaan Suomen ohjaamiseksi uuden kasvun tielle. SuomiAreenassa puhutaan mm. rajaseudun tarjoamista kasvun mahdollisuuksista.
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto osallistuu Porissa SuomiAreenaan 25.6. keskustelulla, joka kääntää katseen kohti mahdollisuuksia. Paneelin otsikko Kasvu syntyy yllättävistä paikoista – turvallisuus yhteisöistä tiivistää maakunnan viestin: rajaseudulla ei haluta käpertyä, vaan toimia ja vaikuttaa niin kansallisesti kuin globaalisti.
Keskustelussa nostetaan esiin, miten yhteisöllisyys, paikalliset juuret ja nuorten unelmat muodostavat kestävän kasvun ja turvallisuuden perustan. Paneelissa ovat mukana maakuntajohtaja Markus Hirvonen, Hiil Oy:n perustaja Joona Kotilainen, työelämäprofessori Kaari Mattila sekä tutkija Aino Huiskonen.
- Me ajattelemme Pohjois-Karjalassa, että turvallisuus ei ole vain rajavalvontaa ja sotakoneita. Se on sitä, että nuori uskaltaa unelmoida ja rakentaa tulevaisuuttaan maassa, jossa yhteisö on paras puolustus ja unelma paras strategia, sanoo maakuntajohtaja Markus Hirvonen.
”Yhtä ja samaa kansaa”
Keskustelun fasilitoi muusikko ja ihmisoikeusaktivisti Mikko Kuustonen, joka odottaa paneelin nostattavan vilkasta keskustelua Itä-Suomen arvokkuudesta koko Suomelle.
- Idän narratiivi näyttäytyy liian usein uhkana tai tyhjenevänä maaseutuna. Ohuissa äänenpainoissa korostuu tietämättömyys niistä helmistä, joita Itä-Suomi edustaa sekä ainutlaatuisten järvimaisemien, että kulttuurin, yliopistojen ja kansainvälisten yritysten osalta. Rakkaus kotimaahan merkitsee kuitenkin suurimmalle osalle kansasta demokraattista ymmärrystä siitä, että Suomi-neidon itäinen kylki on kipeänä ja tarvitaan toimenpiteitä, toteaa Kuustonen.
Paneelissa pohditaan muun muassa:
- Miksi rajaseutu voi olla kasvun ja turvallisuuden pilottialue?
- Miten yrittäjyys, ekologisuus ja yhteisöllisyys rakentavat nuorten tulevaisuutta?
- Miten Itä-Suomen potentiaali liittyy koko Euroopan kokonaisturvallisuuteen?
Paneeli järjestetään tiistaina 25.6. klo 11.00–11.45 Eetunaukion lavalla ja se on katsottavissa myös suorana MTV Katsomossa.
Lisätietoja

