Blogi
Kenellä on varaa digilaitteisiin?
Suomen Köyhyysvahti 2022 julkaistiin YK:n köyhyyden vastaisena päivänä 17.10. EAPN-FIN – Suomen köyhyyden vastaisen verkoston kokoama raportti Suomen köyhyystilanteesta on kooste tilasto- ja tutkimustiedosta sekä köyhyyttä kokevien ihmisten omista näkemyksistä.
Raportin mukaan vuonna 2020 köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli noin 773 000 henkilöä eli 14 prosenttia väestöstä. Koronapandemia sekä energian ja elinkustannusten kallistuminen vaikuttavat eniten niihin kansalaisiin, jotka jo ennen näitä vaikeuksia olivat heikommassa asemassa. Köyhyys johtaa todennäköisesti myös digisyrjäytymiseen. Kun kaikki rahat menevät elinkustannuksiin, kenellä enää on varaa digilaitteisiin?
Jotta kansalainen pystyisi hoitamaan asiansa, on digilaite, tai useampikin, välttämättömyys. Yhteydenpito, sähköisissä palveluissa asiointi, matkalippujen osto, viihde tai melkein mikä tahansa arkipäivän toiminto vaatii digilaitteen, internetyhteyden ja taitoja laitteiden ja sovellusten käyttöön. Digilaitteiden tai digitaitojen puute hankaloittaa asiointia, työnsaantia ja ylipäänsä osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan.
Digilaitteet ovat kalliita. Ikävä kyllä vaikkapa älypuhelimen osto ei kuitenkaan ole kertainvestointi, vaan puhelin on päivitettävä uudempaan malliin jopa kahden vuoden välein. Lisäksi älypuhelin ei ole ihanteellinen väline sähköiseen asiointiin, vaan todennäköisesti tarvitaan toinenkin laite, tietokone tai tabletti. Tietokoneiden käyttöjärjestelmäpäivitykset taas voivat johtaa lisäkuluihin ja digituen tarpeeseen päivityksien asentamisessa. Lisäksi laitteet ovat henkilökohtaisia, joten kaikille perheenjäsenille tarvitaan omat vimpaimet.
Mitä sitten voi tehdä varattomuudesta johtuvan digisyrjäytymisen ehkäisemiseksi? Köyhyysvahti ‑raportissa todetaan: ”Julkisen vallan on tehtävä kaikkensa, jotta mahdollisimman moni pystyisikäyttämään digipalveluita: on kehitettävä käyttäjäystävällisiä palveluita sekä järjestettävä kaikkien saataville digitaitojen opetusta ja monimuotoista digitukea.” Jotta digiosallisuus toteutuisi, tarvitaan yhteiskunnan rahallista tukea digilaitteen ja nettiliittymän hankintaan. Lisäksi tarvitaan digitukea laitteiden ja sähköisten palveluiden käyttöön. Laitteiden käyttöikä on saatava pidemmäksi ja laitteista on tehtävä kestävämpiä, mikä on myös ympäristöystävällistä.
Sähköisistä palveluista on tehtävä helppokäyttöisempiä ja saavutettavia, mutta mahdollisuus kasvokkaiseen asiointiin on yhä säilytettävä. Yksinkertaista, eikö totta?